Siirry sisältöön

Tietoa yrityksestä

6.1.2021

Kirjanpitoa suurella sydämellä

Ei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää ikää ryhtyä yrittäjäksi. Riittää, kun aika on kypsä.
Minna Rasilla sopiva hetki oli vuoden 2018 alussa vähän yli viisikymppisenä, kun edellinen työnantaja sulautui yhteen suuremman kanssa. Suuri toimisto ei houkutellut, vaan oman tilitoimiston perustaminen tuntui hyvältä ratkaisulta. Syntyi RR-Tili.

KOLMET KASVOT, YHDET ARVOT

Luontevaa oli, että pitkäaikainen työkaveri Liudmila Kärkkäinen lähti Minnan kelkkaan. Yhteistyöstä ja kemioiden sopivuudesta oli kahdentoista vuoden kokemus: kelkan ohjaamisesta tuskin tulisi kinaa. Naiset lähtivät yhteistuumin ja samaan suuntaan. Toimittuaan reilut kaksi vuotta kahdestaan, oli aika kolmannen taloushallinnon osaajan palkkaamiseen kypsä ja mukaan astui Pia Pekkola.

RR-Tilillä on siis kolmet kasvot, mutta yhdet arvot. RR-Tili on paikallinen, läheinen, nykyaikainen, luotettava ja joustava. Minna, Liudmila ja Pia tekevät työtä suurella sydämellä, eikä kynä putoa kädestä, kun kello on neljä. Palvelu ja pitkän kokemuksen mukanaan tuoma osaaminen on heidän juttunsa.

Kirjanpitäjä on monelle yritykselle kuin hammaslääkäri tai kampaaja. Hyväksi todettu asiakassuhde jatkuu vuodet, jopa vuosikymmenet. Minna, Liudmila ja Pia kulkevat yrityksen kanssa yhteistyössä koko yrityksen elinkaaren ajan luottamuksellisesti ja turvallisesti huolehtien.

ROHKEASTI KOHTI UUSIA HAASTEITA

Liudmilan silmissä välähtää, kun hän innostuu kuvailemaan kirjanpidon ihmeellistä maailmaa. Se ei suinkaan ole nutturapäisten naisten tylsää numeroiden tuijottelua. Tai toki siinä numeroitakin tuijotellaan, mutta jos numeroista oikeasti pitää, kuten Liudmila, niiden takaa avautuu kuva kokonainen kuva yrityksestä.

Paikoilleen jämähtäminen on näiden naisten tekemisestä kaukana. He kurssittavat itseään koko ajan ja haluavat kaikin tavoin pysyä ajan hermolla taloushallinnon kiemuroissa. Ja jos tietoa ei löydy omasta takaa, se löytyy nopeasti laajan asiantuntijaverkoston kautta.

Minna, Liudmila ja Pia haluavat kulkea rohkeasti kohti muutoksia ja uusia haasteita.

Minna Rasi

KLT-kirjanpitäjä, Business Advisor (yritysneuvoja)

Asuu Kotkan Mussalossa. Perheeseen kuuluvat aviomies, kaksi aikuista poikaa ja koira. Pojat opiskelevat Helsingissä, vanhempi teologiaa ja nuorempi finanssi ja taloushallintoa ammattikorkeakoulussa. Harrastaa koiran kanssa touhuilua, liikuntaa ja käsitöitä.

Liudmila Kärkkäinen

Kirjanpitäjä, laskentatoimen merkonomi.

Takana hänellä on monen vuoden työkokemus taloushallinnosta. Lisäksi hän palvelee venäjän kielellä. Liudmila on parhaillaan erikoistumassa palkkahallintoon. Asuu Haminassa ja hänen perheeseensä kuuluvat aviomies, kaksi aikuista tytärtä ja koira. Harrastaa aktiivisesti tennistä, dynaamista joogaa sekä koiran kanssa lenkkeilyä.

Pia Pekkola

Kirjanpitäjä, valmistunut tradenomiksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta.

Pialla on usean vuoden kokemus taloushallintopalveluiden parissa tilitoimistossa. Pia asuu perheensä kanssa Kotkan Lankilassa. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi peruskouluikäistä lasta. Kesällä ja syksyllä koko perheen viikonloput kuluvat veneilyn parissa Kotkan- ja Haminan saaristossa. Muutoin Pian vapaa-aika kuluu jumppa- ja tanssitunneilla käynneillä, pitkillä kävelylenkeillä ja lasten harrastuskuljetuksissa.